En ole pitkään aikaan käynyt ihan itsekseni kuvailemassa joten ajattelin vapaapäivänäni ottaa kameran käteen ja lähteä etsimään nättejä valokuvauspaikkoja. Koska olen asunut Seinäjoella vasta vähän aikaa, tiedän vain muutamia hienoja paikkoja mutta pyrin koko ajan etsimään jotain uusiakin kohteita. Tällä kertaa lähdin peltojen luokse jotka Manu on minulle näyttänyt, samalla kun olen ollut hänen mukanaan töissä. Tie joka kulkee sinne on hiekkatie, joten ajan sen aina hyvin rauhallisesti, ehkä jotain 30-40 km/h. Manun auto on madallettu joten pyrin olemaan aina hyvin tarkka sen kanssa, varsinkin jos ajelen vähän huonommilla teillä, kuten tämä kyseinen hiekkatie.
Päivä oli aurinkoinen, mutta pilviä oli hieman siellä täällä ja välillä tuli tuulen puuskia. Siitä huolimatta oli vielä melko lämmin keli, vaikkei tokikaan enää kesäinen keli. Koska en ollut pitkään aikaan valokuvannut, oli minun hankala aloittaa mistään, tuntui etten meinannut löytää mitään hyvää kohtaa tai asiaa mistä ottaa kuvia. Hetken ajeltuani päätin parkkeerata tien sivuun erään pellon viereen, johon sattui aurinko paistamaan kyseisellä hetkellä erittäin kauniisti. Jätin puhelimen autoon ja päätin nauttia pelkästään luonnon äänistä, jos se vaikka onnistaisi minua saamaan inspiraationi takaisin.
Heti ensimmäisenä seuraani tuli pörriäinen josta sain napattua melko hyvän kuvan. Hän vain ei ollut kovin paikallaan pysyvää sorttia, jotenka kuvan ottaminen oli astetta haastavampaa.
Otin myös yleiskatsauksen pellosta, sillä niin kuin aikaisemminkin jo mainitsin, aurinko paistoi pellolle erittäin kauniisti. Rakastan asua kaupungissa ja tykkään täällä olevasta vilskeestä, mutta kyllä ainakin oma sieluni lepää joka kerta jos lähtee vähän syrjemmälle seudulle. Mikä on minulle hyvin mieluisaa, on se että asumme kuitenkin hieman syrjässä Seinäjoen keskustasta, mutta silti se on juuri sopivan matkan päässä. Kotona saa olla rauhallisessa ympäristössä, mutta jos pitää pikaisesti lähteä kauppaan, ei se ole ongelma. Koska aiemmin asuin hyvin paljon syrjemmässä kuin nyt, arvostaa todella paljon esimerkiksi lyhyttä työmatkaa, ja että palvelut löytyvät läheltä.
Valokuvaamisesta innostuin nuorempana, kun sain ensimmäisen järjestelmäkamerani. Vaikka se onkin jo monta vuotta vanha, on se minulla ollut edelleen käytössä silloin tällöin. Nämä kuvat olen ottanut Manun kameralla, sillä se on aavistuksen parempi kuin omani ja luonnollisesti sillä saa siis parempia kuvia.
Ihan ensimmäisenä innostuin luontokuvauksesta, ehkä juurinkin sen takia että nautin luonnossa olemisesta. Toisaalta ehkä sitä luontoa alkaa kaipaamaankin kun on aina kaiket työpäivät sisällä. Toki sisätyössä on se hyvä puoli, että sadepäivistä ei tarvitse välittää. Voi vaan nakata juuri sen vaatetuksen päälle mikä tuntuu juuri silloin hyvältä, oli se sitten kesäinen mekko tai iso lämmin huppari. Itse odotan kyllä talvea koska lumi ja pakkanen ovat aivan ihania, ja sen lisäksi saa pukeutua oikein lämpimiin vaatteisiin, mutta olisi tylsää jos olisi koko ajan vain kylmä tai lämmin. Joka lopputalvesta alan kaipaamaan kesää ja joka loppukesästä alan kaipaamaan talvea, kuten tälläkin hetkellä.
Tykkään myös kuvata ihmisiä, muta sitäkin enemmän tykkään itse olla kameran edessä. Ongelma vain on se, ettei aina ehdi kavereiden kanssa käymään yhdessä kuvailemassa, tai aina ei löydy niitä innokkaita, jotka lähtisivät mukaan. Harras toiveeni olisi joskus päästä ammattilaisen kuvaamaksi, mutta se ei taida olla tällä hetkellä ajankohtaista. Siskoni kanssa tykkäsimme aina silloin tällöin käydä valokuvailemassa, mutta tällä hetkellä se onkin hieman vaikeaa pitkän välimatkan takia.
Tällaisina sadepäivinä on ihana katsella kesäisiä/syksyisiä kuvia, ja muistella kesän lämpöä. Nyt pitää vain toivoa että syksystä tulisi nätti, eikä olisi pelkkää vesisadetta koko ajan. Ihan vain Manunkin takia ettei hänen tarvitsisi ihan koko ajan vesisateessa kastua.
Kommentit
Lähetä kommentti