Vauvaunelmia

Kun olimme lapsia leikimme siskoni kanssa usein kotia, mutta pääsääntöisesti hän leikki äitiä ja minä taas lasta. Muistan kuinka meillä molemmilla oli Baby Born nuket, mutta itseäni ei kovinkaan paljon kiinnostanut sen hoivaaminen, toisin kuin siskoani. Teininä taas olin aika vahvasti sitä mieltä etten haluaisi biologisia lapsia vaan mieluummin adoptoisin tai haluisin toimia sijaisperheenä. En varmaksi osaa sanoa miksi ajatukseni olivat niin jyrkkiä silloin, olen kuitenkin pohtinut että tietyllä tavalla se on voinut johtua siitä pelosta että mitä jos ei voikaan saada lapsia, että parempi vain päättää itse ettei niitä halua saada, kuin että joutuisi pettymään. Nyt aikuisena haluni saada biologisia lapsia on herännyt, ja niiden suunnittelusta on pikkuhiljaa tullut ajankohtaista. 

Olen unelmoija ja pohtija, joten voitte arvata että olen tätäkin asiaa pyöritellyt päässäni jo useamman vuoden ajan. Kun asioita on tullut pohdittua, olen huomannut että minulle on tullut todella tärkeäksi asiaksi se, että saisimme esikoisemme nuorina, mieluusti ennen kuin olemme kolmekymmentä. Perimmäinen ajatus siinä on kai se että haluan olla energinen äiti joka jaksaa touhuta lastensa kanssa, ja kun lapset lentävät pesästä, jää meille vielä hyvin aikaa yhteiseen tekemiseen.

Olen paljon miettinyt koska olisi hyvä aika saada lapsi vai onko sellaista olemassa ja uskon että jokainen ihminen joka on suunnitellut lapsia, on myös päätynyt miettimään tätä asiaa. Loppupeleissä sitä täydellistä hetkeä ei taida koskaan tulla, pitää vaan uskoa omaan itseensä ja siihen että me pärjätään ja kaikki tulee järjestymään. Itse ajattelen enemmänkin sitä että mitäköhän muut ihmiset ajattelevat siitä että olisin nuori äiti ja paheksuisiko joku sitä. Joudun muutenkin tekemään todella paljon töitä jokapäiväisessä elämässä siinä etten miettisi liikaa mitä muut ajattelevat minusta, joten tämä ajatus pompahtaa minulla usein mieleen. Tässä ajattelussa on onneksi jonkun verran auttanut oman itseni löytäminen, mutta se on tarina toiselle kertaa.

Vaikka tiedän että haluan tätä sydämeni pohjasta, tulee minulle epäröinnin hetkiä jolloin mietin kannattaako tämä. Kun keskustellaan lasten saannista, tuntuu että niistä puhutaan sillä tyylillä että sen jälkeen vanhemmilla ei ole minkäänlaista omaa elämää ja lapsi vie ihan kaiken huomion ja ajan. Ajatuksena tämä on hyvin pelottava, mutta voinko vaan päättää olla hyväksymättä tätä mallia? Tottakai lapsi mullistaa vanhempien maailma, mutta kai vanhemmat saavat silti jatkaa omankin elämänsä elämistä? Esimerkiksi spontaanien reissujen tekeminen hankaloituu, mutta melkeinpä kaikki asiat on järjesteltävissä kuten vaikka vanhempien treffi-ilta tai kaverusten shoppailu reissu. Mielestäni lapsien hyvinvoinnin ja onnellisuuden kannalta on myös tärkeää että vanhemmat voivat hyvin ja täten myös lapsille löytyy energiaa. Ja vaikka ajattelenkin tällä tavalla, silti mieleni täyttyy välillä epäröinnistä mutta ehkä se ei kokonaan poistu ennen kuin se lapsi on sylissä ja pääsee elämään arkea hänen kanssaan. Toisaalta tuntuu myös hassulta pohtia näitä asioita saati sitten sanoa ääneen, sillä tuntuu että jotkut joilla on jo lapsia, saattavat tulla sanomaan ettei asiat ole niin yksinkertaisia tai että ei voi ymmärtää ennen kuin on se oma lapsi. Kai se näinkin menee, on vaikea kuvitella elämää lapsen kanssa jos sellaista ei ole, mutta ei kaikki silti voi olla aina niin kiveen lyötyä ja jokainen kokee eri asiat eri tavoin. 

Tykkään suunnitella asioita, ja koska olen ollut hyvin innossani tästä asiasta, tein siihen liittyen power point esityksen, jonka sitten esitin innoissani Manulle. Siihen keräsin kaikki välttämättömät ostokset mitä tulisimme tarvitsemaan ja sen lisäksi ehkä hieman ylimääräisiäkin tavaroita. Olen myös useamman kerran tutkinut mitä tämän hetkinen äitiyspakkaus sisältää ja olen tykännyt sen värimaailmasta ja erityisesti siitä unilelusta. En ole myöskään unohtanut suunnitella lastenhuonetta, siihen olen käyttänyt aikaa vaikka kuinka paljon. Värimaailma tulisi todennäköisesti olemaan melko neutraalia, muuten valkoiset seinät mutta lisäksi olisi yksi tehosteseinä joka toisi hieman väriä tai jotain kuvioita. Verhoilla ja petivaatteilla pystyy tuomaan lisää väriä huoneeseen ja onhan verhot ja petivaatteet paljon helpompi vaihtaa kuin tapetit. Olisi myös tärkeää että säilytysratkaisut olisivat helppoja jolloin lapsen olisi helppo pitää huone siistinä oman halunsa mukaan ja olisi mahdollisimman paljon tilaa leikkiä. Kun suunnittelen näitä asioita, sydämessäni tuntuu kuinka onnen liekki lepattaa ja tuntuu kuinka voisin pakahtua onnesta. Sitä tunnetta on oikeastaan todella vaikea pukea sanoiksi, varsinkin kun kaikkien tuntemukset ovat niin henkilökohtaisia, mutta tuntuu vain siltä kuin olisin onnellisin nainen maan päällä. 

Kuitenkin tähän kuuluu myös pettymyksiä, esimerkiksi kuukautisten tuleminen. Vaikka emme ole yrittämällä yrittänyt, ja ollaan enemmänkin sillä mentaliteetilla että tulee sitten kun tulee, niin onhan se joka kerta suuri pettymys ettei nyt olekaan tärpännyt. Yritän hokea itselleni sitä että koska olen niin monta vuotta syönyt pillereitä, on melkeinpä mahdotonta tulla näin nopeaa raskaaksi. Tässä Manu on onneksi auttanut paljon sillä hänellä on hyvin rento asenne tässä asiassa eikä ota mitään paineita, ja on aina lohduttamassa minua jos ei olekaan sillä kertaa tärpännyt. 

Halusin kirjoittaa näistä tunteista teille, koska olen ihan varma etten ole yksin näiden kanssa, ja aina on joku joka voi samaistua näihin tunteisiin!  

Tällä kertaa minulla ei ollutkaan sen enempää kerrottavaa, ensi kertaan!