Siirry pääsisältöön

Läheisen menettäminen

Läheisen ihmisen kuolema ei ole koskaan helppo asia, ja sitä voi olla joskus todella vaikea käsitellä. Kun sain tietää mummoni kuolemasta, en aluksi edes kunnolla tajunnut asiaa ja minulla meni useampi minuutti ennen kuin vasta tajusin mitä äitini oli minulle juuri sanonut. Kun sitten ymmärsin mitä oli tapahtunut, lysähdin vain lattialle ja itkin. Olo tuntui niin tyhjältä. 

Molemmat isoisäni ovat myös kuolleet, mutta heihin verrattuna tämä tilanne oli hyvinkin erilainen sillä he menivät melko nopeaa huonoon kuntoon ja tietyllä tavalla odottamattomasti, kun taas mummin tila huononi hiljalleen ja siihen on osattu varautua. Nyt sitten kun tuli ilmoitus kuolemasta, oli todella vaikea ajatella mitä tässä nyt pitäisi oikein tuntea kun tietyllä tavalla oli jo osannut jonkin verran päästää irti ja hyväksyä tilanne vuosien varrella, mutta koska kuolema on niin lopullista, nosti se erilaisia tunteita pintaan, sellaisiakin joita ei ollut enää pitkään aikaan enää edes ajatellut. 



Mummu sairasti alzheimerin tautia, joten varsinkin loppuajasta hän alkoi olemaan hyvinkin omissa maailmoissaan. Halusin ehkä suojella omia tunteitani, ja varjella lämpimiä muistoja hänestä, joten en enää pitkään aikaan häntä käynyt katsomassa. Se että oma läheinen ihminen, jota itse rakastat niin hurjan paljon ei muista sinua, olisi musertanut minut. Haluan muistaa hänet rakastavana ja lämpöisenä ihmisenä joka hän oli, enkä ihmisenä joka ei tunnistanut minua enää. 

En kuitenkaan tietyllä tavalla ollut myöskään valmis päästämään irti, ja siksi minun oli hetkellisesti helpompi vain piiloutua hymyn ja naurun taakse ja yrittää olla ajattelematta koko asiaa. Mutta niin kuin me kaikki varmaan tiedetään ettei se ole lopullinen ratkaisu eikä se kanna pitkälle. Pikku hiljaa se kuori alkoi repeilemään ja paha olo tuli aina sellaisina hetkinä kun jäin yksin ajatuksieni kanssa. Eniten ehkä helpotti se kun sai jutella Manulle sekä siskolle, jonka kanssa pidettiinkin melko tiiviisti yhteyttä ja tsempattiin ja tuettiin toisiamme. 



Hautajaisissa meitä oli noin 20 kappaletta sääntöjen mukaan ja maski kaikilla naamalla. En usko jumalaan, enkä koe kirkollisia menoja mitenkään itseäni koskettaviksi, joten en kokenut että itse hautajaisissa pääsin hyvästelemään mummua, kun taas sitten muistotilaisuus oli ihan eri juttu. Siellä kun juteltiin mummusta ja muisteltiin kaikkia hyviä asioita ja kuuli paljon kaikkea uutta hänestä, siinä tunsin että pääsee sanomaan kunnolla hyvästit ja silloinhan se itkukin sieltä tuli. Olen ollut aina kiinnostunut kuuntelemaan tarinoita esimerkiksi isovanhempieni nuoruudesta, mutta hänen nuoruudesta tiesin hyvin vähän, mikä tietyllä tavalla tietysti harmittaa. Kuitenkin minulla on omat muistoni hänestä ja siitä kuinka kävimme yhdessä lenkillä leikkipuistossa, kuinka mummilla ja vaarilla oli aina jäätelöä tarjolla ja kuinka kesäisin tykkäsimme viettää aikaa terassilla aurinkotuoleilla. Voin vieläkin kuulla niiden aurinkotuolien äänen kuinka ne rätisivät kun ne laitettiin makuuasentoon ja kuinka sieltä oli joskus niin kovin vaikea päästä takaisin ylös.

Mummu oli rakastava, energinen ja ihana ihminen, ja häntä tulee kova ikävä. Haluan kuitenkin juhlistaa ja iloita hänen elettyä elämää, ja sitä kuinka mahtava hän oli, kuin että surisin kauan hänen poismenoaan. Tämä on tyyli jolla olen tähän asti saanut käsiteltyä läheisieni poismenoa, ja minulle näissä tapauksissa se on toiminut. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Elämäntapamuutos

Jossain vaiheessa elämää tulee se aika, kun et voikaan enää syödä ruokaa ja herkkuja samalla tavalla kuin nuorempana. Alatkin huomaamaan että hupsista, nehän jäävätkin sun kroppaan kiinni ja ennen kuin huomaatkaan, niin sulle on kasvanut pieni karkkimaha. Ja tämä on nyt sattunut minulle, ja taitaa olla aika alkaa tekemään asialle jotain. Ihan alkajaisiksi otin tietysti erittäin karmaisevat ennen kuvat, jotta voin vertailla lopputulosta (jos sellaista edes tulee). Tähän väliin on varmaan hyvä kertoa, että olen monta kertaa yrittänyt tehdä muutosta, liikkua enemmän ja muuta sellaista, mutta en ole koskaan oikein pystynyt pysymään suunnitelmissani. Mutta ehkä nyt kun kerron tämän suunnitelman koko internetille, on helpompi pysyä jämptinä. Olen ollut nyt syömättä siis minkään näköisiä karkkeja perjantain lauantain ja sunnuntain. Tänään minulla on ensimmäinen vapaapäivä, jonka olen päättänyt pyhittää niin sanotuksi cheat-päiväksi. Koska olen liian perso hyvälle, en ikinä onnistui

Jännittäviä uutisia!

 Minusta ei olekaan hetkeen aikaan kuulunut, osasyynä työt mutta myös minun yllätyksen takia. Olen viimeisien parin kuukauden aikana suunnitellut omia nettisivuja ja vihdoin ja viimein ne ovat valmiit! Siirrän siis kaiken blogi toiminnan sinne ja tämä blogi saa jäädä leijumaan tänne bitti avaruuteen. Uusien nettisivujen osoite on www.emiliakoivumaki.com  .  Menkäähän nyt siis tsekkaamaan niitä ja nauttikaa uudesta ulkoasusta!

Yhteinen elämä

Niin kuin jo aikaisemmassa kirjoituksessa teille jo vähän kerroinkin ja olette saattaneet Instagramista joitain kuvia nähdä, olen alkanut seurustelemaan erään Manun kanssa. Olemme tunteneet toisemme jo useamman vuoden ajan ja olemme olleet kavereita, mutta sitten kävikin ilmi että meillä on tunteita toisiamme kohtaan. Aluksi vain juttelimme kaikesta mahdollisesta mitä mieleen tuli ja huomasimme kuinka samanlaisia olemme. Meidän ajatukset tulevaisuudesta ja elämän "virstapylväistä" ja siitä milloin nämä tapahtuisivat, ovat hyvin saman tyylisiä. Koska kaikki loksahti meillä niin hyvin paikoilleen, olemme edenneet suhteessamme ehkä hieman vauhdikkaasti ja päädyimme melko nopeasti muuttamaan yhteen. Tällä hetkellä asumme uudenkarheassa rivitalokaksiossa rauhallisella perheystävällisellä alueella. Meidän yhteiselo on lähtenyt erittäin mukavasti käyntiin ja elämme sellaista rauhallista perhe-elämää, vaikkakin ensimmäinen kuukausi oli hieman yksinäinen. Kun irtisanoudun entisestä ty