Siirry pääsisältöön

Uuden kodin etsintä

Sitä lähtien kun aloimme seurustelemaan, olemme selanneet etuovea säännöllisen epäsäännöllisesti mutta viimeisen puolen vuoden ajan olemme etsineet uutta kotia lähes päivittäin. Meillä oli jonkin verran kriteerejä, muun muassa että se olisi melko uusi, pari- tai omakotitalo sillä kumpaakaan meistä ei kiinnosta enää kerros- tai rivitalo asuminen. Talossa saisi olla vähintään se kaksi makuuhuonetta ja keittiön täytyisi olla tarpeeksi tilava. Meillä oli myös muutama sijainti mitkä oli meille vaihtoehtoja, mutta luonnollisesti en niitä tähän viitsi paljastaa. Mutta niihin liittyvinä kriteereinä meillä oli että sijainti saisi olla korkeintaan noin kymmenen minuutin ajomatkan päässä keskustasta ja sellaisella paikalla mistä olisi mahdollisimman hyvät yhteydet esimerkiksi kouluihin. Tietysti hintakin oli siinä mielessä kriteerinä, että halusimme pystyä pitämään tämän nykyisen rivitaloasunnon itsellämme, että voimme ottaa siihen vuokralaisen. Olemme olleetkin jo jonkin aikaa kiinnostuneita sijoitus asuntojen ostamisesta, ja nyt meille aukeni tähän hyvä tilaisuus. 


Se mikä innoitti uuden asunnon etsimiseen oli se että tässä asunnossa on mielestäni turhan paljon huonoja muistoja, ja sen lisäksi tämä alkaa käymään hieman ahtaaksi. Itse nautin asuntojen selaamisesta, mutta sitten kun siinä on se pieni paine että haluaa päästä pois, voi siitä välillä tulla hieman ahdistavaa. Asuntoja oli kyllä tarjolla ihan kiitettävästi ja monen moisia, mutta sitä meille täydellistä kotia ei meinannut löytyä. Kun selasimme etuovea, päädyimme välillä erään paritalon sivuille, ja viehätyimme siitä melkeinpä heti, mutta sijainti oli vähän kysymysmerkkinä. Aikamme kun etsimme sitä oikeaa taloa, totesimme että mitään muuta taloa joka sopisi yhtä hyvin kriteereihimme, ei vain nyt ole tarjolla. Muutaman kerran ajelimme katsomaan sitä ulkoa päin ja päätimme että tämän me haluamme. 

Tämä kaikki tietysti tarkoitti sitä että meidän täytyisi mennä käymään pankissa kysymässä saisimmeko lainaa. Päätimme mennä siihen samaiseen pankkiin mistä Manulla on jo tämän rivitalon laina, sillä siellä asiat ovat kuulemma hoituneet sujuvasti. Minuahan jännitti ihan hurjan paljon tämä tapaaminen, sillä ei minun ole paljoa tarvinnut pankissa käydä, saati sitten missään laina-asioissa. Onneksi tämä pankkivirkailija oli erittäin mukava, ja selitti minulle ne asiat joita en ollut ensimmäisellä kerralla ymmärtänyt. Loppupeleissä kaikki meni hyvin ja laina-asiat lähtivät eteenpäin. Meitä hieman jännitti se, annetaanko meille lainaa ilman että meidän täytyy myydä tämä nykyinen asunto, joten olimme erittäin positiivisesti yllättyneitä kun pankkivirkailija olikin hyvin myötämielinen asian kanssa. 

Seuraavaksi oli vuorossa asuntoesittelyn varaaminen, jonka Manu hoiti. Näyttöön meidän lisäksi tulivat vielä siskoni ja Manun isä, jotta olisi useampi silmäpari katsomassa että minkälainen talo on. Kun astuin sisään taloon, ihan ensimmäisenä ihastelin eteistä, joka oli paljon avarampi kuin nykyinen eteisemme. Nyt meillä on ongelmana se että jos tulemme yhtä aikaa jostain, joudumme aina väistelemään ja varomaan toisiamme mikä saattaa kuulostaa todella pieneltä asialta, mutta pitkällä juoksulla se on todella ärsyttävää. Seuraavaksi saavutaan käytävään jossa oikealta löytyvät makuhuoneet, vessa, kodinhoitohuone ja pesutilat. Vasemmalta löytyy keittiö ja olohuone. 

Makuhuoneita on kaksi, toinen vähän isompi kuin toinen joten olemme ajatelleet että pienemmästä makuhuoneesta tulisi ainakin näin aluksi tietokonehuone. Haaveilen että saisin ostettua sinne sähkösäädettävän pöydän, sillä toisinaan vietän melko paljon aikaa tietokoneella, joten aika-ajoin työskentely seisten voisi tehdä hyvää. Isompi makuuhuone on huomattavasti isompi kuin nykyinen, joten se tulee tietyllä tavalla helpottamaan elämää. 

Se mistä tykkään todella paljon tässä asunnossa on sen kodinhoitohuone, sillä se tulee helpottamaan esimerkiksi pyykkihuoltoa huomattavasti. Tällä hetkellä joudun rehaamaan pyykkejä edestakaisin, koska minulla ei ole mitään virallista paikkaa missä niitä viikata, vaan se tapahtuu yleensä sohvalla tai sängyllä. Tässä talossa saisin hoitaa sen kaiken tässä yhdessä huoneessa ja sitten viedä vain suoraa vaatekaappiin. Suihkutilat ovat erittäin siistit ja sauna hieman isompi mitä nyykyisessä asunnossa joten se on iso plussa. Nykyisessä saunassa olenkin jäänyt hieman kaipaamaan sitä, ettei siellä pysty makoilemaan mitenkään miellyttävästi.

Keittiö on se paikka talossa, joka on minulle erityisen tärkeä, sillä vietän siellä loppupeleissä melko paljon aikaa, varsinkin silloin kun leivon. Verrattuna nykyiseen, keittiö on himpun verran pienempi, ja kaappitilaa ei ole niin paljon kuin nyt, joten se luonnollisesti vähän jännittää. Toisaalta meillä on myös jonkun verran kaappeja joissa ei ole paljon mitään tavaraa, että siinä mielessä voisi ajatella että saamme kaikki tavarat mahtumaan. Jos näin ei kuitenkaan käy, olemme jo päättäneet että sitten ostamme vain ylimääräisen lipaston johonka tavarat mahtuvat. 


Olohuone on tilava, ja suuri plussa mikä täältä talosta löytyy on takka. Odotan jo innolla ensi talvea ja kylmiä kelejä kun saamme istua sohvalla katsomassa takkatulen liekkien leikkejä. Lapsuudenkodissakin tykkäsin takkatulesta ja nimenomaan lukea kirjaa sen ääressä. Jos meillä on mahdollisuus, haluaisimme ostaa uuden sohvan sillä vaikka nykyisessä ei varsinaisesti ole mitään suurta vikaa, haluisimme isomman. Nykyisessä sohvassa on hieman hankala esimerkiksi halailla tai vaikka katsoa telkkaria sylikkäin ilman että toisella on huono asento, sillä sen istumasyvyys jää turhan lyhkäiseksi.  

 Onneksi mitään suurempia epäkohtia ei löytynyt, muutama lattialista oli hieman irrallaan, mutta ne olivat lähinnä kosmeettisia epäkohtia, ja pinnat olivat hyvässä kunnossa niin kuin noin nuoresta talosta voisi olettaa. Yksi suuri plussa oli ikkunat, joita oli kiitettävä määrä, ja näin sisälle pääsee mahdollisimman paljon luonnonvaloa. Meillä on toki iän ikuinen "sota" Manun kanssa, sillä minä aina avaan sälekaihtimet koska tykkään luonnon valosta, ja hän taas laittaa niitä aina kiinni. Myyntikuviin verrattuna, talo oli paljon avarampi mikä oli tietysti positiivinen yllätys! 

Ennen ensimmäistä tarjousta, meidän ei sinänsä tarvinnut paljoa jutella siitä, haluammeko sitä tehdä vai ei, sillä olimme molemmat heti samalla aaltopituudella. Tarjous jonka teimme hylättiin heti seuraavana päivänä, mutta osasimmekin tätä odottaa sillä tarjous oli sen verran alakanttiin. Myyjät tekivät meille vastatarjouksen jota pohdimme jonkin aikaa, ja tulimme niin sanotusti puolimatkaan vastaan. Tätä tarjousta myyjät pohtivat useamman päivän ajan, ja tulivat siihen tulokseen että hyväksyivät sen. Muistan vielä sen kuinka olin töissä ja sain Manulta viestin hyväksytystä tarjouksesta ja olisin voinut pomppia ilosta. Olin työkavereillekin kertonut että meillä on menossa talon osto, joten tietysti menin heti heillekin kertomaan ilouutiset.


Vaikka olinkin iloinen uutisesta, en aluksi meinannut pystyä sisäistämään sitä, mutta nyt kun aikaa muuttoon on enää noin kaksi viikkoa en malttaisi enää odottaa. Olen suunnitellut paljon sisustusta sekä kalustusta ja haluaisin jo alkaa pakkaamaan tavaroitamme. Suunnittelemastani sisustuksesta kerronkin sitten toisessa postauksessa. Manulla on rohkea suunnitelma että hän meinaa nukkua jo heti ensimmäisen yön täällä uudessa kodissa kun saamme avaimet, mutta itse olen vielä hieman epäileväinen voiko se onnistua, varsinkin kun haluamme tapetoida sekä makuhuoneen että olohuoneen uusiksi. Mutta se nähdään sitten kun avaimet on kourassa että kuinka ripeästi saadaan tavarat siirrettyä uuteen osoitteeseen. 

Tällä kertaa minulla ei olekaan enempää kerrottavaa, joten ensi kertaan!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Elämäntapamuutos

Jossain vaiheessa elämää tulee se aika, kun et voikaan enää syödä ruokaa ja herkkuja samalla tavalla kuin nuorempana. Alatkin huomaamaan että hupsista, nehän jäävätkin sun kroppaan kiinni ja ennen kuin huomaatkaan, niin sulle on kasvanut pieni karkkimaha. Ja tämä on nyt sattunut minulle, ja taitaa olla aika alkaa tekemään asialle jotain. Ihan alkajaisiksi otin tietysti erittäin karmaisevat ennen kuvat, jotta voin vertailla lopputulosta (jos sellaista edes tulee). Tähän väliin on varmaan hyvä kertoa, että olen monta kertaa yrittänyt tehdä muutosta, liikkua enemmän ja muuta sellaista, mutta en ole koskaan oikein pystynyt pysymään suunnitelmissani. Mutta ehkä nyt kun kerron tämän suunnitelman koko internetille, on helpompi pysyä jämptinä. Olen ollut nyt syömättä siis minkään näköisiä karkkeja perjantain lauantain ja sunnuntain. Tänään minulla on ensimmäinen vapaapäivä, jonka olen päättänyt pyhittää niin sanotuksi cheat-päiväksi. Koska olen liian perso hyvälle, en ikinä onnistui

Jännittäviä uutisia!

 Minusta ei olekaan hetkeen aikaan kuulunut, osasyynä työt mutta myös minun yllätyksen takia. Olen viimeisien parin kuukauden aikana suunnitellut omia nettisivuja ja vihdoin ja viimein ne ovat valmiit! Siirrän siis kaiken blogi toiminnan sinne ja tämä blogi saa jäädä leijumaan tänne bitti avaruuteen. Uusien nettisivujen osoite on www.emiliakoivumaki.com  .  Menkäähän nyt siis tsekkaamaan niitä ja nauttikaa uudesta ulkoasusta!

Yhteinen elämä

Niin kuin jo aikaisemmassa kirjoituksessa teille jo vähän kerroinkin ja olette saattaneet Instagramista joitain kuvia nähdä, olen alkanut seurustelemaan erään Manun kanssa. Olemme tunteneet toisemme jo useamman vuoden ajan ja olemme olleet kavereita, mutta sitten kävikin ilmi että meillä on tunteita toisiamme kohtaan. Aluksi vain juttelimme kaikesta mahdollisesta mitä mieleen tuli ja huomasimme kuinka samanlaisia olemme. Meidän ajatukset tulevaisuudesta ja elämän "virstapylväistä" ja siitä milloin nämä tapahtuisivat, ovat hyvin saman tyylisiä. Koska kaikki loksahti meillä niin hyvin paikoilleen, olemme edenneet suhteessamme ehkä hieman vauhdikkaasti ja päädyimme melko nopeasti muuttamaan yhteen. Tällä hetkellä asumme uudenkarheassa rivitalokaksiossa rauhallisella perheystävällisellä alueella. Meidän yhteiselo on lähtenyt erittäin mukavasti käyntiin ja elämme sellaista rauhallista perhe-elämää, vaikkakin ensimmäinen kuukausi oli hieman yksinäinen. Kun irtisanoudun entisestä ty