Siirry pääsisältöön

Omaa aikaa

Koska töitä on ollut paljon, ja olen sen lisäksi viettänyt tiiviisti aikaa siskoni ja Manun kanssa, tuli minulle tänään vihdoinkin sellainen tunne että pakko päästä viettämään aikaa ihan vain itsekseni. Kovasti siskoni yritti saada minut lähtemään lenkille, mutta olo oli yksinkertaisesti vain sellainen, etten halua nähdä ketään hetkeen aikaan. 

Vaikka rakastankin sosiaalisia kanssakäymisiä, huomaan itsestäni sen kun vaan en yksinkertaisesti enää jaksa. Minua alkaa aina ärsyttämään se seurassani oleva ihminen, ihan ilman mitään syytä, ja itsestäni alkaa tulemaan kovin vaitonainen. On siis hyvin tärkeää joskus pystyä ottamaan sitä omaa aikaa, rauhoittua ja ladata akkuja tulevaa varten. Onneksi siskoni on hyvin ymmärtäväinen ja antoi minun olla omissa oloissani. 



Aamulla kun olimme heränneet ja hoitaneet aamutoimet, lähdimme nopeaa viemään toista autoamme huoltoon, jonka jälkeen minut vietiin kotia ja sain alkaa nauttimaan omasta ajastani. Olen tilannut Disney plussan, ja kolunnut sitä läpi, ja löysinkin todella kivan oloisen sarjan nimeltään runaways. Siinä on juuri sopiva määrä yliluonnollisuutta että se kelpaa minun makuuni. Koko iltapäivähän siinä meni sitä katsellessa ja puhelinta selaillessa. 


Olen saattanut hieman laiminlyödä kotihommia, joten jossain vaiheessa oli pakko rehautua keittiöön hoitamaan astianpesukone kun sen taso alkoi olemaan niin täynnä likaisia astioita. On se jännä juttu kuinka joskus voikin olla niin "vaikeaa" sen koneen tyhjääminen ja täyttäminen vaikkei siihen koskaan mene muutamaa minuuttia kauempaa. 

Illemmalla päätimme Manun kanssa lähteä käymään pizzalla, edellisestä kerrasta kun oli jo jonkin aikaa. Vaikka olikin myöhäinen ilta, oli liikkeessä yllättävän paljon asiakkaita meidän lisäksi. Olemme useasti puhuneet Manun kanssa kuinka tämä kyseinen pizzeria on ollut saman näköinen niin kauan kuin vain muistamme kun olemme jo lapsina siellä käyneet. Ainut asia minkä muistamme muuttuneen, ovat asiakasvessojen ovet. 

Koska oli alkuviikko, Manu oli tietysti liimattuna telkkarin eteen klo 21-22 koska top gear tuli. Itse seuraan sitä aina silloin tällöin ja joskus puolella silmällä, ei se ihan minun tyylinen sarja ole mutta juontajat ovat ihan hauskoja. Ja joskus siellä käy jopa joitain julkkiksia jotka minäkin tunnistan, kuten vaikka Matt Smith, joka näytteli Doctor Who sarjassa. 

Tältä iltaa minulla ei sen enempää ole sanottavaa, nauttikaa talvisista keleistä niin kauan kun niitä vielä on!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Elämäntapamuutos

Jossain vaiheessa elämää tulee se aika, kun et voikaan enää syödä ruokaa ja herkkuja samalla tavalla kuin nuorempana. Alatkin huomaamaan että hupsista, nehän jäävätkin sun kroppaan kiinni ja ennen kuin huomaatkaan, niin sulle on kasvanut pieni karkkimaha. Ja tämä on nyt sattunut minulle, ja taitaa olla aika alkaa tekemään asialle jotain. Ihan alkajaisiksi otin tietysti erittäin karmaisevat ennen kuvat, jotta voin vertailla lopputulosta (jos sellaista edes tulee). Tähän väliin on varmaan hyvä kertoa, että olen monta kertaa yrittänyt tehdä muutosta, liikkua enemmän ja muuta sellaista, mutta en ole koskaan oikein pystynyt pysymään suunnitelmissani. Mutta ehkä nyt kun kerron tämän suunnitelman koko internetille, on helpompi pysyä jämptinä. Olen ollut nyt syömättä siis minkään näköisiä karkkeja perjantain lauantain ja sunnuntain. Tänään minulla on ensimmäinen vapaapäivä, jonka olen päättänyt pyhittää niin sanotuksi cheat-päiväksi. Koska olen liian perso hyvälle, en ikinä onnistui

Jännittäviä uutisia!

 Minusta ei olekaan hetkeen aikaan kuulunut, osasyynä työt mutta myös minun yllätyksen takia. Olen viimeisien parin kuukauden aikana suunnitellut omia nettisivuja ja vihdoin ja viimein ne ovat valmiit! Siirrän siis kaiken blogi toiminnan sinne ja tämä blogi saa jäädä leijumaan tänne bitti avaruuteen. Uusien nettisivujen osoite on www.emiliakoivumaki.com  .  Menkäähän nyt siis tsekkaamaan niitä ja nauttikaa uudesta ulkoasusta!

Yhteinen elämä

Niin kuin jo aikaisemmassa kirjoituksessa teille jo vähän kerroinkin ja olette saattaneet Instagramista joitain kuvia nähdä, olen alkanut seurustelemaan erään Manun kanssa. Olemme tunteneet toisemme jo useamman vuoden ajan ja olemme olleet kavereita, mutta sitten kävikin ilmi että meillä on tunteita toisiamme kohtaan. Aluksi vain juttelimme kaikesta mahdollisesta mitä mieleen tuli ja huomasimme kuinka samanlaisia olemme. Meidän ajatukset tulevaisuudesta ja elämän "virstapylväistä" ja siitä milloin nämä tapahtuisivat, ovat hyvin saman tyylisiä. Koska kaikki loksahti meillä niin hyvin paikoilleen, olemme edenneet suhteessamme ehkä hieman vauhdikkaasti ja päädyimme melko nopeasti muuttamaan yhteen. Tällä hetkellä asumme uudenkarheassa rivitalokaksiossa rauhallisella perheystävällisellä alueella. Meidän yhteiselo on lähtenyt erittäin mukavasti käyntiin ja elämme sellaista rauhallista perhe-elämää, vaikkakin ensimmäinen kuukausi oli hieman yksinäinen. Kun irtisanoudun entisestä ty