Siirry pääsisältöön

Menevä lauantai

 Joku aika takaperin meillä oli työporukan kesken illanvietto, joka sisälsi ensin keilaamista viihdekeskus Hollywoodissa ja sen jälkeen illan viettoa myymäläpäällikön luona. Siitä on mooonta vuotta kun olen viimeeksi keilannut joten voitte kuvitella että taitoni olivat hieman ruosteessa ja ensimmäiseen viiteen tai kuten kierrokseen en osunut yhteenkään keilaan. Koska pelkään virheitä ja epäonnistumista, voitte kuvitella että olin tuossa vaiheessa valmis lopettamaan pelin siltä istumalta. Sain kuitenkin pikkuhiljaa tatsia pallon vierittelyyn ja aloin saamaan keiloja kumoon.  

Meidät oltiin jaettu kolmeen ryhmään: pienituntiset ja extrat, isompi tuntiset ja vastuumyyjät, ja pidimme pienen leikkimielisen kisan. Vastuumyyjät voittivat, me tulimme toisiksi ja pienituntiset kolmansiksi. Meille oli varattu tunti peliaikaa ja se hujahtikin yllättävän nopeaa ja viimeiset minuutit olivat armotonta peliaikaa. Vaikka tulimmekin toisiksi, oli meillä ehdottomasti parhaimmat kannustushuudot muihin verrattuna. 

Keilailun jälkeen oli aika siirtyä jatkamaan iltaa, joka tietysti sisälsi paljolti alkoholia. Itse olin juonut viimeeksi kesän alussa kun siskoni valmistui joten nyt oli hyvä hetki katkaista tauko. Lainasin siskoni autoa jotta Manu pääsee kanssa käymään illalla kylällä ja ettei hänen tarvitse mennä panovanilla, ja siskoni lupasi tulla hakemaan minut ystävänsä kanssa.  

Olin käynyt aamulla ostamassa luotettua Popleani, ja sitä lipitin menemään illan aikana, mutta sen lisäksi otin myös jotain pulla likööriä tai vastaavaa. Tähän väliin on hyvä mainita etten koskaan ennen ole saanut krapulaa tai alkanut voimaan huonosti juomisen takia, mutta tämä kerta oli toisin. Juuri ennen kun minun oli aika lähteä, mahani päätti ettei pidä enää mitään sisällään ja antoi tulla ylen. Tästä itse tilanteesta en oikeastaan muista paljoa mitään, muistan vain kuinka muut työkaverit auttoivat minua ja pääsin kotiin. Onnekseni sain tietää myöhemmin etten jäänyt ainoaksi jolla meni vähän yli ja jotkut muutkin olivat alkaneet voimaan pahoin. 

Mutta seuraava päivä oli aivan hirveä, en muistan että minulla olisi koskaan ollut noin huono olo, tuntui kuin olisin tehnyt hidasta kuolemaa. Olin monta päivää jotenkin todella oudossa kunnossa, mutta jos jotain hyvää tästä pitäisi keksiä, niin en muista koska viimeeksi olisin nukkunut noin hyvin kuin silloin, ja kun huono olo kaikkosi, minulla oli kuin uudelleen syntynyt olo. Kuitenkin juhlat olivat aivan mahtavat, toisaalta mitä muutakaan voi odottaa meidän porukalta!

Tällä viikolla olisi Halloween bileet mutta siellä taidan pysyä ihan vesi linjalla ja säästää kroppani toiselta löylyytykseltä. Olen myöskin sinä iltana töissä jotenka asusteenani tulee toimimaan pelkkä noitahattu ja varmaankin jokin mekko tai hame. Oli hauska kuunnella töissä kuinka ne joilla on sinä päivänä vapaata suunnittelevat oikein hienoja maskeja ja asuja, mutta minkäs teet ku ei ehdi töiden jälkeen alkaa enää maskeeraamaan itseään. 

Nyt vain hyvää syksyistä loppuviikkoa kaikille, ja varokaa kummituksia Halloweenina! 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Elämäntapamuutos

Jossain vaiheessa elämää tulee se aika, kun et voikaan enää syödä ruokaa ja herkkuja samalla tavalla kuin nuorempana. Alatkin huomaamaan että hupsista, nehän jäävätkin sun kroppaan kiinni ja ennen kuin huomaatkaan, niin sulle on kasvanut pieni karkkimaha. Ja tämä on nyt sattunut minulle, ja taitaa olla aika alkaa tekemään asialle jotain. Ihan alkajaisiksi otin tietysti erittäin karmaisevat ennen kuvat, jotta voin vertailla lopputulosta (jos sellaista edes tulee). Tähän väliin on varmaan hyvä kertoa, että olen monta kertaa yrittänyt tehdä muutosta, liikkua enemmän ja muuta sellaista, mutta en ole koskaan oikein pystynyt pysymään suunnitelmissani. Mutta ehkä nyt kun kerron tämän suunnitelman koko internetille, on helpompi pysyä jämptinä. Olen ollut nyt syömättä siis minkään näköisiä karkkeja perjantain lauantain ja sunnuntain. Tänään minulla on ensimmäinen vapaapäivä, jonka olen päättänyt pyhittää niin sanotuksi cheat-päiväksi. Koska olen liian perso hyvälle, en ikinä onnistui

Jännittäviä uutisia!

 Minusta ei olekaan hetkeen aikaan kuulunut, osasyynä työt mutta myös minun yllätyksen takia. Olen viimeisien parin kuukauden aikana suunnitellut omia nettisivuja ja vihdoin ja viimein ne ovat valmiit! Siirrän siis kaiken blogi toiminnan sinne ja tämä blogi saa jäädä leijumaan tänne bitti avaruuteen. Uusien nettisivujen osoite on www.emiliakoivumaki.com  .  Menkäähän nyt siis tsekkaamaan niitä ja nauttikaa uudesta ulkoasusta!

Yhteinen elämä

Niin kuin jo aikaisemmassa kirjoituksessa teille jo vähän kerroinkin ja olette saattaneet Instagramista joitain kuvia nähdä, olen alkanut seurustelemaan erään Manun kanssa. Olemme tunteneet toisemme jo useamman vuoden ajan ja olemme olleet kavereita, mutta sitten kävikin ilmi että meillä on tunteita toisiamme kohtaan. Aluksi vain juttelimme kaikesta mahdollisesta mitä mieleen tuli ja huomasimme kuinka samanlaisia olemme. Meidän ajatukset tulevaisuudesta ja elämän "virstapylväistä" ja siitä milloin nämä tapahtuisivat, ovat hyvin saman tyylisiä. Koska kaikki loksahti meillä niin hyvin paikoilleen, olemme edenneet suhteessamme ehkä hieman vauhdikkaasti ja päädyimme melko nopeasti muuttamaan yhteen. Tällä hetkellä asumme uudenkarheassa rivitalokaksiossa rauhallisella perheystävällisellä alueella. Meidän yhteiselo on lähtenyt erittäin mukavasti käyntiin ja elämme sellaista rauhallista perhe-elämää, vaikkakin ensimmäinen kuukausi oli hieman yksinäinen. Kun irtisanoudun entisestä ty