Siirry pääsisältöön

Maskeja ja shoppailua

Viime viikko on ollut taas vaihteeksi vähän kiireisempi, joten sen takia en ehtinyt kirjoittamaan ollenkaan mutta nyt taas pääsen vauhtiin. Vaikka töissä onkin asiakkaitten osalta ollut hyvinkin rauhallista, on tekemistä riittänyt muuten. Itse olen paljolti ollut hoitamassa alusvaatteita ja asusteita, ja aina välillä kassalla. Kun meille tulee uutta tavaraa, kuormavuorossa oleva/olevat henkilöt lastaavat uudet tuotteet sellaisiin harmaisiin laatikoihin joita on kaksi päällekkäin ja ne on sellaisten pienten pyörien päällä jotta niitä on helpompi kuljettaa. 

Näiden harmaiden tyhjentämiseen menee kaikilla oma aikansa, mutta henkilökohtaisesti eniten aikaa ainakin minulla menee asusteiden kanssa. Varsinkin jos on paljon kaikkea pientä tilpehööriä kuten koruja yms. siinä menee ihan käsittämättömän paljon aikaa. Eilen järjestin huivihyllyt uudelleen, ja koska siinä piti ensin siirrellä jo paikoillaan olevia tuotteita uusille paikoille ja sen lisäksi hälyttää ja kääriä uudet tuotteet, meni siihenkin ihan kiitettävästi aikaa. Eikä siinä sinänsä ole ongelmaa, minä tykkään pienestä näpertämisestä, mutta joskus kumminkin haluaisi olla mahdollisimman nopea, ja välillä se tuntuu täysin mahdottomalta noiden asusteiden kanssa. 

Koska yrityksille on tullut suositukseksi käyttää maskeja, on meillekin niitä hommattu ja itse olen niitä joka päivä käyttänyt. Koska se on vasta suositus, on se jokaisen oma päätös käyttääkö niitä vaiko ei mutta itse näin parhaaksi käyttää niitä jotta itsellä olisi mukavampi olo. Aluksi meni toki jonkun aikaa tottua sen läpi hengittämiseen, mutta loppupeleissä kaikkeen tottuu. Siviilielämässä en ole vielä ostanut meille maskeja kun kaupoissa pystyy itse pitämään vielä etäisyyksiä, mutta alan pikkuhiljaa vakavasti sitä harkitsemaan. 


Innostuin eräänä päivänä töiden jälkeen ostamaan Manulle uusia vaatteita, sillä kylmien ilmojen lähentyessä hän tarvitsisi uusia lämpimiä työvaatteita. Hänellä on myös paljon reiällisiä työpaitoja joten ajattelin ostaa myös muutaman paidan. Mielestäni hienoin paita jonka ostin oli sähkön sininen collegepaita, ja joka oli myös erittäin lämpöinen. 


Tätä en hänen tietystikään halua antaa käyttää töissä, joten ostin toisen samanlaisen mutta mustana. Lisäksi ostin vielä hienot harmaat lökärit, jotka nekään eivät ole työkäyttöön. Itselleni en ostanut kuin yhdet housut joita olin jo hetken aikaa kuolannut. Ne ovat vähän kuin nahkaa mutta ei ihan täysin. Nyt vain odotan viileämpiä kelejä että voi alkaa käyttää enemmän housuja, kesät nimitän pyhitän mekoille ja hameille. 




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Elämäntapamuutos

Jossain vaiheessa elämää tulee se aika, kun et voikaan enää syödä ruokaa ja herkkuja samalla tavalla kuin nuorempana. Alatkin huomaamaan että hupsista, nehän jäävätkin sun kroppaan kiinni ja ennen kuin huomaatkaan, niin sulle on kasvanut pieni karkkimaha. Ja tämä on nyt sattunut minulle, ja taitaa olla aika alkaa tekemään asialle jotain. Ihan alkajaisiksi otin tietysti erittäin karmaisevat ennen kuvat, jotta voin vertailla lopputulosta (jos sellaista edes tulee). Tähän väliin on varmaan hyvä kertoa, että olen monta kertaa yrittänyt tehdä muutosta, liikkua enemmän ja muuta sellaista, mutta en ole koskaan oikein pystynyt pysymään suunnitelmissani. Mutta ehkä nyt kun kerron tämän suunnitelman koko internetille, on helpompi pysyä jämptinä. Olen ollut nyt syömättä siis minkään näköisiä karkkeja perjantain lauantain ja sunnuntain. Tänään minulla on ensimmäinen vapaapäivä, jonka olen päättänyt pyhittää niin sanotuksi cheat-päiväksi. Koska olen liian perso hyvälle, en ikinä onnistui

Jännittäviä uutisia!

 Minusta ei olekaan hetkeen aikaan kuulunut, osasyynä työt mutta myös minun yllätyksen takia. Olen viimeisien parin kuukauden aikana suunnitellut omia nettisivuja ja vihdoin ja viimein ne ovat valmiit! Siirrän siis kaiken blogi toiminnan sinne ja tämä blogi saa jäädä leijumaan tänne bitti avaruuteen. Uusien nettisivujen osoite on www.emiliakoivumaki.com  .  Menkäähän nyt siis tsekkaamaan niitä ja nauttikaa uudesta ulkoasusta!

Yhteinen elämä

Niin kuin jo aikaisemmassa kirjoituksessa teille jo vähän kerroinkin ja olette saattaneet Instagramista joitain kuvia nähdä, olen alkanut seurustelemaan erään Manun kanssa. Olemme tunteneet toisemme jo useamman vuoden ajan ja olemme olleet kavereita, mutta sitten kävikin ilmi että meillä on tunteita toisiamme kohtaan. Aluksi vain juttelimme kaikesta mahdollisesta mitä mieleen tuli ja huomasimme kuinka samanlaisia olemme. Meidän ajatukset tulevaisuudesta ja elämän "virstapylväistä" ja siitä milloin nämä tapahtuisivat, ovat hyvin saman tyylisiä. Koska kaikki loksahti meillä niin hyvin paikoilleen, olemme edenneet suhteessamme ehkä hieman vauhdikkaasti ja päädyimme melko nopeasti muuttamaan yhteen. Tällä hetkellä asumme uudenkarheassa rivitalokaksiossa rauhallisella perheystävällisellä alueella. Meidän yhteiselo on lähtenyt erittäin mukavasti käyntiin ja elämme sellaista rauhallista perhe-elämää, vaikkakin ensimmäinen kuukausi oli hieman yksinäinen. Kun irtisanoudun entisestä ty