Siirry pääsisältöön

Hyvästelyt

Joskus on vaikea hyvästellä joku tärkeä ihminen, vaikka tietääkin että tulee vielä näkemään tätä tulevaisuudessa. Tällä kertaa minun täytyi hyvästellä siskoni kun hän lähtee opiskelemaan kauemmas, emmekä tule näkemään enää niin useasti. On hyvin outoa ettei voidakaan enää tuosta noin vaan päättää että nyt lähdetään jonnekin tai että toinen tulee käymään. Kun välimatkaa on päälle 200 km, joutuu kyläilyä jo vähän suunnittelemaan eikä oikein töiden jälkeen pääse käymään nopeata vaan piipahtamassa. Toisaalta olen taas todella ylpeä siskostani että hän lähti opiskelemaan ja tavoittelemaan unelmiansa, vaikka se viekin hänet kauas. 

Toki hän tulee vielä ainakin hetken aikaa käymään joka viikonloppu kotona, sillä hän järjestää omat ylioppilasjuhlat jotka alkavat olla jo melko lähellä. Kavereiden kesken hän piti jo aikaisemmin pienet juhlat kesän alkupuolella, mutta nyt on virallisten juhlien aika. Minulla oli pieni vaatekriisi vaikka kaappi on täynnä vaatteita, mutta lopuksi päädyin mekkoon joka on väritykseltään roosa ja valkoinen. Se on vielä mukavan kesäinen, mutta siihen saa helposti nakattua päälle jonkun kivan neuleen jos meinaa olla liian viileä ilma. 

Itseeni ei ole vielä ainakaan iskenyt opiskeluinto, tällä hetkellä olen niin onnellinen täällä töissä että haluan vain keskittyä siihen ja mahdollisesti päästä pikkuhiljaa etenemään. Onneksi minulla ei toisaalta ole mikään kiire koska olen vielä nuori, ja aikaa opiskella kyllä löytyy. 

On niin kovin tärkeää että ihminen olisi onnellinen ja kun sen onnen on löytänyt, ei siitä millään halua päästää irti. Olen onnekas sillä elämässäni on niin monia onnen aiheita joista suurin on tietysti mieheni jota rakastan ja joka rakastaa minua sydämensä pohjasta. Jostain syystä tuntuu että suomessa ei katsota hyvällä sitä että hehkutetaan omaa onnellisuutta ja me helposti kadehdimme toisiamme. En toki koskaan menisi "ilkkumaan" suoraa jonkun eteen jos jollakulla olisi tapahtunut jotain epäonnista, mutta minusta jokaisella on oikeus myös näyttää onnellisuutensa. On myös hyvin tärkeä taito olla onnellinen toisien puolesta, ja iloita jos jotakuta olisi onni potkaissut niin sanotusti. 

Hyvää yötä tältä iltaa ja seuraavan kerran tulee taas perjantaina tekstiä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Elämäntapamuutos

Jossain vaiheessa elämää tulee se aika, kun et voikaan enää syödä ruokaa ja herkkuja samalla tavalla kuin nuorempana. Alatkin huomaamaan että hupsista, nehän jäävätkin sun kroppaan kiinni ja ennen kuin huomaatkaan, niin sulle on kasvanut pieni karkkimaha. Ja tämä on nyt sattunut minulle, ja taitaa olla aika alkaa tekemään asialle jotain. Ihan alkajaisiksi otin tietysti erittäin karmaisevat ennen kuvat, jotta voin vertailla lopputulosta (jos sellaista edes tulee). Tähän väliin on varmaan hyvä kertoa, että olen monta kertaa yrittänyt tehdä muutosta, liikkua enemmän ja muuta sellaista, mutta en ole koskaan oikein pystynyt pysymään suunnitelmissani. Mutta ehkä nyt kun kerron tämän suunnitelman koko internetille, on helpompi pysyä jämptinä. Olen ollut nyt syömättä siis minkään näköisiä karkkeja perjantain lauantain ja sunnuntain. Tänään minulla on ensimmäinen vapaapäivä, jonka olen päättänyt pyhittää niin sanotuksi cheat-päiväksi. Koska olen liian perso hyvälle, en ikinä onnistui

Jännittäviä uutisia!

 Minusta ei olekaan hetkeen aikaan kuulunut, osasyynä työt mutta myös minun yllätyksen takia. Olen viimeisien parin kuukauden aikana suunnitellut omia nettisivuja ja vihdoin ja viimein ne ovat valmiit! Siirrän siis kaiken blogi toiminnan sinne ja tämä blogi saa jäädä leijumaan tänne bitti avaruuteen. Uusien nettisivujen osoite on www.emiliakoivumaki.com  .  Menkäähän nyt siis tsekkaamaan niitä ja nauttikaa uudesta ulkoasusta!

Yhteinen elämä

Niin kuin jo aikaisemmassa kirjoituksessa teille jo vähän kerroinkin ja olette saattaneet Instagramista joitain kuvia nähdä, olen alkanut seurustelemaan erään Manun kanssa. Olemme tunteneet toisemme jo useamman vuoden ajan ja olemme olleet kavereita, mutta sitten kävikin ilmi että meillä on tunteita toisiamme kohtaan. Aluksi vain juttelimme kaikesta mahdollisesta mitä mieleen tuli ja huomasimme kuinka samanlaisia olemme. Meidän ajatukset tulevaisuudesta ja elämän "virstapylväistä" ja siitä milloin nämä tapahtuisivat, ovat hyvin saman tyylisiä. Koska kaikki loksahti meillä niin hyvin paikoilleen, olemme edenneet suhteessamme ehkä hieman vauhdikkaasti ja päädyimme melko nopeasti muuttamaan yhteen. Tällä hetkellä asumme uudenkarheassa rivitalokaksiossa rauhallisella perheystävällisellä alueella. Meidän yhteiselo on lähtenyt erittäin mukavasti käyntiin ja elämme sellaista rauhallista perhe-elämää, vaikkakin ensimmäinen kuukausi oli hieman yksinäinen. Kun irtisanoudun entisestä ty