Siirry pääsisältöön

Onnistunut työpäivä

Olen tämän illan tärrännyt täynnä energiaa ja intoa koska olen ollut niin tyytyväinen tähän päivään. Töissä minut oltiin sijoitettu alusvaatteisiin ja asusteisiin, mikä käytännössä tarkoitti sitä että pidän nämä paikat siistinä ja laitan uusia tuotteita esille. Syy minkä takia olen ollut innoissani tästä päivästä on ollut se, että muutin ensimmäistä kertaa kahdella eri osastolla tuotteiden järjestystä ja se onnistui erinomaisesti! Olen saanut käyttää omaa luovuuttani ja se on tuntunut mahtavalta.

Päivän aloitin alusvaateosastolla tuotteiden hälyttämisellä, niiden paikalle laitolla ja alusvaatteiden siistimisellä. Onnekseni eräs työntekijä oli laittanut sen edellisinä päivänä aivan tip top kuntoon, joten minulle jäi lähinnä yksittäisten alusasujen laitto oikeille paikoillensa ja pienimuotoista järjestelyä jotta kaikki tuotteet mahtuvat esille. 

Tämän jälkeen siirryin uima-asujen luokse jotka näyttävät hyvin usein siltä kuin pyörremyrsky olisi pyyhkäissyt niiden yli, joten minun täytyi siivota ensin sen jäljet johonka menikin ihan kiitettävästi aikaa. Tällöin sain ensimmäisen visioni siitä, kuinka sellaiset "liehupaidat" voisi laittaa seinälle bikinien kanssa. En tietysti ollut varma saako näin tehdä joten kipitin myymäläpäällikön luokse jolta sain luvan toteuttaa visioni. Tällöin sain myös uusille tuotteille lisää tilaa jotta kaikki mahtuisivat esille. 

Tämän jälkeen oli aika siirtyä asusteiden pariin ja siellä järjestelin laukkuseinän uusikis ja täytin sen uusilla tuotteilla. Loppuilta töissä menikin siivotessa ja järjestellessä myymälää. Ilta oli yllättävän rauhallinen ja kaikki asiakkaat olivat kaikonneet vähän ennen sulkemisen aikaa. Tämä on harvinaista sillä yleensä asiakkaita täytyy muistuttaa että hei, ollaan menossa kiinni.

Kotona minua odotti kaksi yllätystä, ensimmäisenä oli valmiiksi tehty illallinen joka sisälsi valkosipuliperunoita sekä grillattua pihviä ja pekonia. Toinen yllätys oli se, että Manu oli käynyt päivällä hakemassa meille kotiin reitittimen, ja nyt meillä toimii netti vihdoinkin kunnolla. Naureskelimme sitä että eihän hän ole asunutkaan tässä kuin sen runsaat kolme vuotta ja nyt vasta saanut aikaan hakea sen. 

Nyt nautimme yhteisestä illasta sohvalla vieri vieressä, minä kirjoitan tätä tekstiä ja hän selaa etuovea ja nettiautoa. Nämä illat on parhaimpia hetkiä kun saamme yhdessä rentoutua, jutella päivän tapahtumista ja nauttia vain toistemme seurasta.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Elämäntapamuutos

Jossain vaiheessa elämää tulee se aika, kun et voikaan enää syödä ruokaa ja herkkuja samalla tavalla kuin nuorempana. Alatkin huomaamaan että hupsista, nehän jäävätkin sun kroppaan kiinni ja ennen kuin huomaatkaan, niin sulle on kasvanut pieni karkkimaha. Ja tämä on nyt sattunut minulle, ja taitaa olla aika alkaa tekemään asialle jotain. Ihan alkajaisiksi otin tietysti erittäin karmaisevat ennen kuvat, jotta voin vertailla lopputulosta (jos sellaista edes tulee). Tähän väliin on varmaan hyvä kertoa, että olen monta kertaa yrittänyt tehdä muutosta, liikkua enemmän ja muuta sellaista, mutta en ole koskaan oikein pystynyt pysymään suunnitelmissani. Mutta ehkä nyt kun kerron tämän suunnitelman koko internetille, on helpompi pysyä jämptinä. Olen ollut nyt syömättä siis minkään näköisiä karkkeja perjantain lauantain ja sunnuntain. Tänään minulla on ensimmäinen vapaapäivä, jonka olen päättänyt pyhittää niin sanotuksi cheat-päiväksi. Koska olen liian perso hyvälle, en ikinä onnistui

Jännittäviä uutisia!

 Minusta ei olekaan hetkeen aikaan kuulunut, osasyynä työt mutta myös minun yllätyksen takia. Olen viimeisien parin kuukauden aikana suunnitellut omia nettisivuja ja vihdoin ja viimein ne ovat valmiit! Siirrän siis kaiken blogi toiminnan sinne ja tämä blogi saa jäädä leijumaan tänne bitti avaruuteen. Uusien nettisivujen osoite on www.emiliakoivumaki.com  .  Menkäähän nyt siis tsekkaamaan niitä ja nauttikaa uudesta ulkoasusta!

Yhteinen elämä

Niin kuin jo aikaisemmassa kirjoituksessa teille jo vähän kerroinkin ja olette saattaneet Instagramista joitain kuvia nähdä, olen alkanut seurustelemaan erään Manun kanssa. Olemme tunteneet toisemme jo useamman vuoden ajan ja olemme olleet kavereita, mutta sitten kävikin ilmi että meillä on tunteita toisiamme kohtaan. Aluksi vain juttelimme kaikesta mahdollisesta mitä mieleen tuli ja huomasimme kuinka samanlaisia olemme. Meidän ajatukset tulevaisuudesta ja elämän "virstapylväistä" ja siitä milloin nämä tapahtuisivat, ovat hyvin saman tyylisiä. Koska kaikki loksahti meillä niin hyvin paikoilleen, olemme edenneet suhteessamme ehkä hieman vauhdikkaasti ja päädyimme melko nopeasti muuttamaan yhteen. Tällä hetkellä asumme uudenkarheassa rivitalokaksiossa rauhallisella perheystävällisellä alueella. Meidän yhteiselo on lähtenyt erittäin mukavasti käyntiin ja elämme sellaista rauhallista perhe-elämää, vaikkakin ensimmäinen kuukausi oli hieman yksinäinen. Kun irtisanoudun entisestä ty