Jaksaminen

Mitä tehdä kun jaksaminen alkaa olla kortilla, eikä energiaa riitä oikein muuhun kuin töihin? Sitä olen pohtinut nyt viimeisen kuukauden, enkä vastausta ole oikein vielä löytänyt. Olen yrittänyt nukkua enemmän ja olen yrittänyt kokeilla etten nukkuisi liian paljon. Yritin aikatauluttaa elämääni mahdollisimman hyvin, mutta harvoin suunnitelmani ovat pitäneet, kun en niitä ole jaksanut seurata. Olen myös yrittänyt levätä, ja yrittänyt mahdollisimman vähän kerätä tekemistä vapaapäiville, mutta silloin meinaa tosi usein tulla huono omatunto kun olisi päivän aikana ehtinyt tekemään vaikka mitä, mutta päädyin vain kutomaan sukkia sohvalla, katsellen Netflixiä. Kaikennäköistä olen siis kokeillut, mutta helpotusta en ole vielä löytänyt. Harmillisintahan tässä on se kokoaikainen pieni väsymys joka ei tunnu hellittävän hetkeksikään, vain ehkä pariksi tunniksi heräämisen jälkeen.

Olen myös huomannut, että niinkin yksinkertaisten asioiden tekeminen, kuin ruoan teko tuntuu ylitsepääsemättömältä, ja sitä harvoin jaksan enää tehdäkään. Onneni on Antti, joka jaksaa auttaa ja tsempata parhaansa mukaan, ja auttaa kotitöissä. Se, missä hän ei valitettavasti voi auttaa, on ystävien näkemisessä. Pitkästä aikaa jaksoin mennä tapaamaan erästä ystävää, jolloin tajusin, että edellisestä kerrasta on oikeastikin kovin pitkä aika. Se sai minut hyvin surulliseksi, vaikkakin olin kovin väsynyt koko tapaamisen aja, nautin siitä ja kaipaan ystävieni kanssa vietettyä aikaa.

Nyt siis rohkaistuin, ja varasin ajan lääkärille. Sinänsä minulla ei pitäisi olla mitään ns. fyysistä vikaa, koska verikokeet minulta on hetki sitten otettu, ja niissä kaikki näytti hyvältä. Voi siis olla, että väsymykseni on henkistä, ja siihen saan toivottavasti apua. Aika on onneksi jo maanantaina, joten minun ei tarvitse odotella, eikä jännittää kauaa. Olen kuitenkin ollut onnekas, kun minun ei ole tarvinnut käydä paljoakaan lääkäreissä, oikeastaan vain silloin, kun lukioaikoina minulla oli keuhkokuume.

Toivon vain hyvin kovasti, että apu löytyisi, koska olen kotona usein hyvin takakireä. Satan myös yöllä heräillä ja alkaa pohtimaan työasioita, joka takaa sen, ettei uni tule hetkessä takaisin. Tietyllä tavalla tämä myös ehkä hävettää minua, koska en koskaan ennemmin ole ollut näin väsynyt, vaan olen ollut pirteä ja positiivinen ihminen.

Tämä kaikki tietysti heijastuu hyvin paljolti meidän parisuhteeseenkin. Saatan suuttua ihan turhista asioista, ja olla kärttyisä ilman mitään syytä. Antti on toki ollut hyvin kärsivällinen kanssani, ja siitä olen hyvin kiitollinen. Kuitenkin jotain täytyy asialle tehdä, sillä en voi jatkaa samalla tavalla kovin pitkään.

Mutta eiköhän ensiviikko kerro taas hiukan enemmän...